sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Vesipeto on irti!


Moi!

Viikko sitten keskiviikkona Lotta oli laittanut ratsukseni Hollin, tällä kertaa tosin edessä maastoreissu! Ennen tuntia minulla oli talutus, jonka aikana Holli ehti makoilla mukavasti karsinassaan ja harjattavaa riitti. Harjaus ja varustus siis pikavauhtia, muutama kuva kuitenkin ehdittiin ottaa ennen kentälle lähtöä. Kentällä Lotta käski laittamaan estejalkkarit, että päästäisiin kevyeeseen istuntaan. Minä tyydyin laittamaan jalustimet viimeiseen reikään, kieppejä en viitsinyt alkaa tekemään :D

Kaikki kuvat (C) Nanna, joka urheasti vammaisurheilijanakin päätti tulla kuvaamaan maastoreissun!


Lähdettiin maastoon Lotan ja Jarvin johdolla, minä ja Holli heti toisina jonossa. Lotta sanoi että Holli saattaa innostua maastossa ja siksi Hollin voi laittaa maastoon vain sellaiselle ratsastajalle, joka on mennyt Hollilla ennenkin. Itse yritin miettiä kaikki mahdolliset keinot pitää Holli jonossa paikallaan, mutta siinä vaiheessa mitään ei tullut mieleen.




Käveltiin pitkälle ja otettiin ravia Jätkänkämppää kohti. Ravissa Holli innostui aika paljon (tiesi varmaan laukan lähestyvän) ja mentiin muutamaan kertaan lähinnä Jarvin vierellä kuin takana. Holli oli muutenkin koko ajan Jarvissa kiinni ja Lotta vilkuili jatkuvasti taakseen, että pysyikö Holli vielä jonossa. Hidastettiin käyntiin Jätkänkämpällä ja käännyttiin ympäri. Holli oli edelleen Jarvissa kiinni ja Lotta läpsäisi Hollia kevyesti raipalla turvalle. Holli perääntyi heti ja nostettiin laukka. Laukassa Holli meni aika rauhallisesti, laukka pysyi yllä eikä kertaakaan edes yritetty mennä ohi Jarvista. Ravattiin hetki ja Holli pysyi Jarvista hyvän matkan päässä, enää ei ollut kiirettä.




Paras tapa kävellä maastossa, on mennä turpa kiinni edellä menevän hännässä, eikös?

Hidastettiin käyntiin ja käveltiin rantaa kohti. Kahluuttamaan siis! Jarvi meni ensimmäisenä järveen, Holli perässä ja Masi Hollin jälkeen. Jarvi seisoi järvessä paikallaan Hollin kanssa, mutta Masi jäi rannalle pyörimään. Lotta tokaisi Hollille että innostuhan vähän ja Holli alkoikin pian kuopia vettä oikein innolla. Kesti hetki saada Holli järvestä pois, kun vesi oli niin kiehtova juttu. Hollin kaula, jalat ja vatsa olivat ihan märkiä, samoin omat kenkäni ja sukkani. Kahluutus oli kuitenkin tosi hauskaa, kiva kerrankin kahluuttaa hevosta joka todella tykkää vedestä!




Masia odotellessa...


Lotta ja Jarvi pakenee paikalta kun Holli Vesipeto astuu näyttämölle!




Tässä kuvassa näkyy miten Holli on onnistunut kastelemaan kaulansakin


Muut kävivät vielä kahluuttamassa ja Hollin suojat korjattiin oikein (olivat irronneet hieman kahluutuksessa). Lähdettiin kävelemään tallia kohti ja Hollin kavioista alkoi kuulua kilkatusta. Lotta kysyi olinko tarkistanut Hollin kaviot ennen tuntia, ja enhän minä ollut kun kiirekin oli. Käveltiin rauhassa tallipihan lähellä vielä pikkumaasto ja siitä tallin eteen jalkautumaan. Lotta kysyi oliko Holli innokas ja kyllästyttääkö jo Hollilla meno. Vastasin, että intoa riitti ennen laukkaa, mutta sen jälkeen päästiin menemään rauhallisemmin ja kahluutus meni hyvin. Eikä Holliin voi kyllästyä!



Tallissa vielä tarkistin Hollin kaviot, eikä niissä ollut kenkiä irtoamassa, ainakaan pikaisen tarkastuksen pohjalta. Tämän viikon keskiviikkona en päässyt tunnille, kun oltiin mökillä juhlimassa siskoni synttäreitä. Tänään (sunnuntaina) minulla kuitenkin on korvaustunti ja siitä postausta myöhemmin :)

- Melinda

PS. Helmi voi hyvin. Syöminen on yhä vaikeaa ja munuaiset ovat laajentuneet, mutta veriarvot lähes normaalit. Mitään vaaraa lopettamisesta ei siis tällä hetkellä ole :) Nyt vielä jatketaan antibioottikuuria ja kolmen viikon päästä taas kontrolliin.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Issikkaleiri 2016: Erikoiskuvapostaus: Ruokkimaan mentiin, mutta kuvaamaan päädyin



Moi!

Issikkaleirin ensimmäisenä "virallisena" päivänä (lue postaus täältä!) käytiin siis illalla ruokkimassa issikat. Vaikka suurin osa ajasta kuluikin heinän kantamiseen, niin kameran otin varmuuden vuoksi mukaan ruokintareissulle. Onneksi, sillä auringonlaskussa tulikin ihan julkaisukelpoisia kuvia. Kuvat eivät millään mahtuneet "siihen oikeaan" postaukseen, joten ajattelin nyt julkaista ne erikseen. Kommentoithan suosikkisi alas kommenttikehään :)

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10. Se harvinainen hetki kun saa Dropista jokseenkin edustavan laukkakuvan!

11. Prymurilla ei ole mitään kiirettä poistua laidunmailta

12.

13.

14.

15. Kun vertaa kahta edellistä kuvaa tähän, niin huomaa että poseeraus ei ole se Dropin juttu :P

16.

17.

18.


- Melinda

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Issikkaleiri 2016: Osa 2; Vuorikiipeilijä Hera



...jatkuu... 1 osa bongattavissa täältä!

Issikkaleiri 2016: Osa 2; tiistai



"Tiistaiaamu. Kello kahdeksan. Herätys soi. Ei jaksa. Joku nostaa verhot ylös ja auringonvalo tulvii sisään. Tiistaiaamu. Kello kahdeksan. Sahalassa. Leirillä. Kyllä jaksaa!"
Tiistaina herääminen oli itse kullakin vaikeaa. Ketään ei houkuttanut poistua sängystä. Paikat on kipeänä, väsyttää. Puoli yhdeksältä oli kuitenkin aamupala ja yhdeksältä piti olla tallissa. Pakko herätä jos tahtoo ratsastaa.


"Tuntuiko oudolta laittaa ratsastushousut jalkaan heti herättyä? Ei, vaan siltä että unelmatkin voivat käydä toteen."


Aamiaisen jälkeen saatiin tietää missä ryhmässä ollaan ja millä hevosella mennään. Minut oli laitettu 2. ryhmään Heralla. Mikäs siinä, Heraa olin toivonutkin eilisiltana. Toisin kuin Dropi, en tunnistanut Heraa Sahalan monista issikoista. Täytyi siis käydä jokainen musta issikka yksitellen läpi ja etsiä numeroa 37. Lopulta silmiini osui yksi rauhallisen näköinen musta tamma, 37. Toisin kuin Dropi, Hera antoi ottaa itsensä kiinni nätisti, eikä kiirehtinyt taluttaessa.


Harjaus ja varustus sujuivat hyvin, Hera tuntui nukahtaneen paikoilleen. Hymy hiipi kasvoilleni nähdessäni Heran satulanpaikan, ei satulaa vaan ratsastushuopa. Ratsastushuovalla olen ratsastanut viime vuoden leirillä, viime vuonna Dropillakin kun oli se. Huovasta olen itse tykännyt tosi paljon, joten huopa oli iloinen yllätys.

Noustiin selkään ja käveltiin hetki kentällä. Elinan johtama 1. ryhmä lähti ensin maastoon ja me, Lindan johtama 2. ryhmä lähdimme kohta perään. Maastossa Heran kanssa päädyttiin jonon viimeisiksi, Hnyfilin perään. Menimme ensin leveää hiekkatietä ja sitten kapeammalle metsäpolulle. Metsäpolulla annettiin hevosille pitkät ohjat ja kuten Linda sanoi "Nautitaan maisemista!". Käveltiin soiden vierestä poluilla ja todellakin ihailtiin maisemia.



Pitkän polkureitin jälkeen tultiin leveämmälle tielle jossa otettiin ensin tölttiä ja sitten laukkaa. Töltti Heralla oli helppoa, sitä ei tarvinnut sen kummemmin ratsastaa vaan se sujui luonnollisesti. Hera kuitenkin pieniaskelisena jäi muista jälkeen ja otettiin Hnyfil sitten laukalla kiinni. Laukka Heralla oli mukavaa ja tasaista. Hera ei kiirehtinyt itse, mutta kun vähän maiskutti niin ponikin sai laukan pyörimään oikein kunnolla. Ihan nauratti tämän ponimamman riemu laukasta! Laukattiin pitkään ja vauhdilla. Laukan jälkeen siirryttiin käyntiin ja lähdettiin valloittamaan vuorta. Hurjia nousuja, liukkaita kallioita ja issikoille pitkät ohjat.



"Täytyy vaan luottaa ja antaa mennä!"

Huipulle saavuttua annettiin issikoiden hengähtää hetki. Oltiin kuitenkin noustu aika korkealle. Hetken tauon jälkeen liikkeelle. Nyt on edessä se pahin -alastulo.
Ja alastulo todellakin oli hirveää.
"Nojaa taakse, pitkät ohjat, hevonen päättää reitin"
Alamäet eivät olleet niin jyrkkiä kuin ylämäet, mutta jyrkkiä kuitenkin. Koska Heralla oli ratsastushuopa, ei ollut edes mitään mistä pitää kiinni taaksenojatessa. Laskeutumista ei helpottanut Heran jatkuva heinän hamuaminen ja tölttispurtit. Hengissä kuitenkin selvittiin!




Päädyttiin kohta taas hiekkatielle laukkaamaan ja tölttäämään. Nyt mentiin vähän hiljempaa, ponitkin alkoivat väsyä pikkuhiljaa. Hypättiin matkalla ohimennen pieni banketti. Tai no Heran kanssa rymistettiin banketille ja käveltiin siitä alas :D
Kohta Sahala näkyikin jo ja suunnattiin tallia kohti. Hera oli tosi kiva ja voisin mennä sillä uudestaankin! Tallilla nopea issikoiden harjaus, ponit vapaaksi ja syömään!

Joskus ruuan jälkeen oli Elinan johtamaa akrojoogaa. Jep, en minäkään siitä ennen ollut kuullut, mutta mukaan vaan! Aluksi venyteltiin koko kroppa. Minulla nyt oli vähän kaikki paikat jumissa, mutta kai ne nyt jotenkin vertyivät. Venyttelyjen jälkeen tehtiin kaikenlaisia temppuja parin kanssa, mm. päälläseisontaa ja jonkinlaista lentokonetta. Parikseni päätyi Nella, jonka kanssa sitten ainakin yritettiin kaikkia temppuja (toteutuksesta ei sitten sen enempää).



Illemmalla oli sitten kauneuskisan aika. Tai no ei se mikään kisa ollut, mutta edustettiin silti kukin tavallamme. Dropille ja itselleni en mitään sen kummempaa viitsinyt laittaa, omat taidot ja Dropin kärsivällisyys kun eivät riitä. Omiin hiuksiin ponnareita ja pussinsulkija (kyllä, pussinsulkija). Sitten vain Dropia pyydystämään! Dropia ei huvittanut poistua tarhasta ja leikittiin siellä sitten hippaa. Minä hippana, Dropi etulyöntiaseman omaavana karkurina. Hain Lindalta kauroja ja niiden avulla Dropi tulikin oikein nätisti.


"Ja minähän EN tästä tykkää!"

Dropi jotenkin onnistuu näyttämään siltä, että olisi mieluummin missä tahansa muualla, kuin minun kammattavana

Dropilla aluksi kampasin kaiken harjan vasemmalle puolelle, sitten tupsuja, kukkia ja pari lettiäkin. Lopulta Dropi kyllästyi kampaajantaitoihini ja alkoi heiluttaa päätään ja kolisuttaa päitsiään aina kun hipaisinkaan sen harjaan. Aluksi ärsytti ponin itsepäisyys, mutta toisaalta tuohon "pilkkeeseen silmäkulmassa" minä Dropissa ihastuinkin.





Kuten sanoin, pussinsulkija

Esiteltiin kaikki hevoset Catwalkilla (tai ehkäpä Horsewalkilla) ja taluteltiin ympäri kenttää. Voittajaa ei valittu, mutta kaikki oltiin kyllä tosi hienoja. Kauneusnäyttelyn jälkeen tehtiin maastakäsin harjoituksia Elinan johdolla. Ensimmäisenä tarkoituksena oli saada hevonen lopettamaan syöminen ja kiinnittämään huomio taluttajaan. Dropin kanssa se sujui hyvin, muutaman komennuksen jälkeen ruoho ei enää näyttänyt niin vihreältä ja makoisalta.






Seuraavaksi tarkoituksena oli saada hevonen peruuttamaan pelkkää riimunnarua heiluttamalla. Dropin kanssa se ei ihan sujunut, kun poni kyllästyi peruuttamaan ja narun heilutuskaan ei motivoinut. Seuraavaksi tehty väistäminen sujui kuitenkin jo paremmin. Ideana siis, että hevonen väistää takaosaansa pois taluttajasta, kun taluttaja lähestyy sitä. Dropi hoksasi idean aika nopeasti ja alkoi väistää takaosaansa poispäin minusta heti kun vain lähestyin sitä. Ponille taputuksia ja sitten viimeiseen tehtävään.



Viimeinen juttu oli saada hevonen kävelemään perässä ilman narua. Narut siis kaulalle ja yrittämään! Aluksi Dropi ei tainnut edes huomata olevansa vapaana, vaan lähti kuuliaisesti kävelemään perässäni. Pysähdyin ja taputin Dropia. Lähdin uudelleen kävelemään, mutta tällä kertaa poni ei seurannutkaan perässä. Palasin sen viereen ja lähdin uudelleen kävelemään. "Ei, enpä seuraakaan sua enää!" sanoi Dropi ruumiinkielellään ja huokaisten kiskaisin hellästi päitsistä. Dropi lähti kävelemään perässäni ja seurasi minua vapaana lähes pihattoon asti.



"Höppänä."



Maastakäsittely oli tosi kivaa ja hyödyllistäkin! Harmi vain kun sitä ei oikein muualla kuin Sahalan leireillä pääse koettamaan. Pihatossa nopea kampausten purku ja hevoset nauttimaan loppuillan vapaasta. Illalla vielä syötiin lämppäreitä ja otettiin rennosti, huomenna olisi kuitenkin edessä soutamista ja kotamaasto!


- Melinda