maanantai 28. marraskuuta 2016

Pelkoja kohtaamassa


"Hengitys kiihtyy, kädet hikoavat, nielaisen kymmenettä kertaa peräkkäin. Monta hermostunutta askelta ilman määränpäätä ja vielä yksi vilkaisu viestiin. Ei se ole, ei se voi olla. Siitä on liian pitkä aika. En osaa. Kädet tärisevät ja paniikki leviää ympäri kroppaa. Kannattaako tunnille mennä, jos pelottaa nousta tuttuun, mutta niin kaukaiselta tuntuvaan satulaan? Jos kyyneleet vierähtävät silmiin jo esteen nähdessään?"

Fiilikset ennen tuntia oli kaikkea muuta kuin hyvät. Kyseisellä viikolla olin saanut estekammoni takaisin kenties pahempana kuin koskaan. Masan kanssa estetunti oli ollut suorastaan katastrofaalinen. Minulla ei ollut ollut minkäänlaista kontrollia eteenpäin laukkaavaan poniin, kun ylitimme esteet kerta toisensa jälkeen vaarallisella nopeudella. Alle viikko tästä tunnista oli Rauhalahdessa vuorossa taas estetunti, tällä kertaa Rasmuksella.

Rasmus oli edellisellä tunnilla, joten sain panikoida tallissa kuljeskellessa. Varmaankin kaikki pahimmat mahdolliset (ja mahdottomatkin) tapahtumat tuli käytyä läpi ennen tuntia. Satulaan noustessa pelotti, mutta pystyin hymyilemäänkin...vähän ja varovaisesti.

Aloitettiin verryttelemällä loivan kiemurauran reitillä olevilla puomeilla ja S-pitkän sivun puomisarjalla molempiin suuntiin. Rasmus oli yllättävän hyvin avuilla, toisaalta itse päätin pelata varman päälle ja tehdä käyntiinsiirtymisiä sinne tänne. Ihan vain varmuuden vuoksi. Rasmus vastasi pidätteisiin suht nätisti ja sain Maijulta kehuja hyvästä kontrollista. Huh.

Kaikki kuvat (C) Inka Pellikka




Tähän väliin laukattiin molempiin suuntiin uraa pitkin kevyessä istunnassa. Odotin Rasmuksen lähtevän käsistä tai kuumuvan, mutta Rasmus olikin ihan rauhassa ja kuuliaisena koko laukkapätkien ajan. Kaikki hyvin vielä ennen hyppäämistä. Siirryttiin seuraavaksi hyppäämään oikeassa kierroksessa äskeistä loivan kiemurauran ristikkosarjaa. Tarkoituksena oli hyvät reitit ja laukanvaihdot oikeissa kohdissa. Rasmus pysyi laukassa rauhallisena ja hypyt sujuivat hyvin. Oma johtava ohja oli hieman kadoksissa, mutta hyvin avuilla oleva Rasmus vaihtoi laukan joka kerta oikein pienestäkin avusta. Maijukin kehui kuika hyvin avuilla Rasmus oli. Sitä en meinannut itsekään uskoa.



Viimeisimpänä tehtävänä hypättiin S-sivun sarjaa, jossa tultiin ristikko, 9m, pysty, 5m, pysty, väleinä. Aloitettiin aluksi pikkuesteillä, mutta loppuakohden esteet nousivat kyllä reilusti korkeammiksi, kuin mitä tunnin alussa olin uskonut että uskaltaisin hypätä. Ennen sarjalle tuloa tein aina ympyrän C-päätyyn, ihan vain varmuuden varalta, että saataisiin kontrolli pidettyä. Ei sillä että Rasmus olisi mitään seonnut, en mista milloin se olisi ollut näin hyvin kuulolla. Estekorkeuksien kasvaessa myös vauhdin tuli kasvaa, mutta se ei tuottanut meille mitään ongelmia. Oma istunta ei ollut ajan tasalla oikein yhtään, viimeisen vuoden aikana on tullut hypättyä vain korkeintaan 60cm. Ehkä se voidaan antaa anteeksi, kun me kuitenkin selvittiin.

Aloitettiin ristikoista...



...mutta päädyttiin vähän korkeampiin!

Aiemmin samalla viikolla olin itkenyt estetunnin jälkeen ja kammoksunut esteiden ylittämisen ajatustakin. Nyt Rasmuksen kanssa ylitettiin (omien arvioiden mukaan) n. 80cm sarja ongelmitta. Mentiin kovaa, pidin siitä. Hypättiin esteitä, hymyilin viimeisen pystyn jälkeen. Nauroin jopa. Kiitos Rasmus, tätä mä tarvitsin. Rohkeutta, varmuutta ja itseluottamusta. Kiitos ♥
+ Kiitos vielä te kaikki ihanat kannustajat, jotka sai mut nousemaan satulaan peloista huolimatta, kiitos siis Silja, Amanda, Nanna, Inka ja Eevi ♥


Loppuraveja ei menty, mutta pitkin ohjin kävellessäänkin Rasmus kiihdytteli tuttuun tapaansa. Tunnin aikana tuli valtava huojennus ja rauha. Tällaista sen pitäisi olla. Tällaista se oikeasti on. Siksi mä tätä teen. Koska mä rakastan sitä.


- Melinda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti