tiistai 2. tammikuuta 2018

Yllättävän hieno pikkuponi


Moi!

Alkutalvesta pääsin hyppäämään tallin pienimmän ponin Tommin satulaan. Tommilla menin viimeksi keväällä, jolloin poni oli varsin kauhistunut pelottavasta maneesista (ja ratsastaja sitäkin kauhistuneempi ponin temppuilusta) joten tunti ei ollut mikään parhain. Tommin satulaan noustessa hieman jännitin sitä, tulisiko tästäkin tunnista vain kyttäilyä ja lähtöjen ottoa, mutta poni oli varsin rauhallinen ja rento.

Kaikki kuvat (C) Eevi Manninen

Heti tunnin alussa jakaannuttiin kahteen päätyyn (Tommin kanssa onneksi C-päätyyn jossa Eevi kameran kanssa oli), joilla sitten työskenneltiin lopputunti. Päädyissä otettiin jalustimet pois ja alettiin harjoittelemaan etuosakäännöksen tapaisia käännöksiä uran sisäpuolella. Käännöksiä harjoitellessa ongelmaksi tuli ponin etuosan saaminen pysymään paikoillaan käännöksen aikana, joten tätä tehdessä tuli kyllä hyvin harjoiteltua puolipidätteitä! "Etuosakäännös tavoitteena" käännökset sujuivat kuitenkin Tommin kanssa kivasti ja poni tuli hyvin kuulolle, kun muisti puolipidätteet ja pohkeiden pitämisen lähellä.



Käännöksien jälkeen tehtiin avo- ja sulkutaivutusta pääty-ympyröillä. Itsehän en vielä tällä tunnilla ratsastaessa täysin ollut vielä perillä kummastakaan (vasta viime sunnuntain tunnilla koin vihdoin oivalluksen avotaivutuksen ihmeellisestä maailmasta), mutta yritettiin Tommin kanssa silti. Jos ei muuta, niin poni kyllä vetristyi, taipui ihan mukavasti ja oli hyvin hereillä avuille käyntityöskentelyssä.




Jatkettiin ympyröillä kevyessä ravissa (jalustimet otettiin takaisin) ja asetettiin hevosia omaan tahtiin sisälle ja ulos. Tommia sai hieman kannustaa eteenpäin raipan avulla, mutta kun tahti saatiin sopivaksi oli poni oikein mukava. Asetukset löytyivät kumpaankin suuntaan ja Tommin kanssa oli hauska työskennellä.





Vaihdettiin suuntaa (ja mun oli pakko kuoriutua ulos Amandan takista etten paahtuisi), käveltiin hetki ja jatkettiin sitten taas etuosakäännösten harjoittelun parissa ilman jalustimia. Tommin kanssa käännökset sujuivat nyt oikealle heti alusta helpommin, mutta ulko-ohjan kanssa oli vaikeuksia. Joko ulko-ohja ei ollut tuntumalla tai sitten ulkokäsi jäi kantamatta. Onneksi tätä ollaan harjoiteltu viime viikkoina niin paljon että vihdoin alkaa näkyä kehitystä. Käännösten jälkeen tehtiin taas avo-ja sulkutaivutusta, jotka olivat oikealle vaikeampia Tommin oikoessa helposti.



Tässä näkyy kuuluisa roikkuva ulko-ohja

Ja tässä taas ulkokäsi jää lepäämään reiden päälle eikä kanna itseään.


Jatkettiin taas ravaten ja asettaen omaan tahtiin sisälle ja ulos. Tommin kanssa ravi sujui (satunnaisia oikomisia lukuunottamatta) kivasti, mutta olisin taas voinut kiinnittää enemmän huomiota ulkokäteen. Ensin ulko-ohja on löysä mutta sen sijaan että korjaisin asian lyhentämällä ohjaa, vien ulkokättä vielä ulommaksi ja sitä kautta se päätyy lepäämään eikä kannattele itseään. Harjoittelu tekee mestarin, kyllä mä tän vielä opin!



Laukkaa otettiin pääty-ympyröillä kumpaankin suuntaan. Tommin moottoria sai laukassa hieman herättää, mutta kun poni syttyi ei sitä enempää tarvinnut komentaa liikkumaan. Varsinkin oikeassa kierroksessa Tommi oikoi helposti, joten sisäkädessä olevasta raipasta oli hyötyä kun Tommi toisinaan päätti olla kuuntelematta sisäpohjetta. Reippaassa laukassa Tommi helposti laski päätä purren kuolaimeen, jolloin Lotta neuvoi pitämään sisäkättä ylhäällä ja vaikka hieman vasten Tommin kaulaa. Käden ylhäällä pitäminen auttoi kun sitä tarpeeksi toisti ja lopuksi Tommi oli varsin kiva työstää laukassa ja laukan jälkeisissä raveissa.



Loppuraveissa Tommi alkoi olla jo aika väsynyt (mä myös!) joten lähinnä vain höntsäiltiin ravia maneesia ympäri kunnes saatiin lupa siirtyä käyntiin. Tommi oli varsinkin alussa tosi kiva, tykkäsin työstää sen kanssa käynnissä etuosakäännösmäisiä käännöksiä ja ravissa ympyröitä. Tommilla olisi kiva mennä vielä toisenkin kerran talvella, keväällä en mielelläni tämän ponin selkään mene :D




- Melinda